Siirry pääsisältöön

Asiakasosallisuus

Asiakkaiden osallisuudella tarkoitetaan sekä sisäistä kokemusta että aktiivista toimintaa. Osallisuus on tunne siitä, että kuulut yhteisöön ja yhteiskuntaan ja voit vaikuttaa itseäsi koskeviin asioihin. Osallisuus on keskeinen hyvinvointia ja terveyttä tuottava tekijä.

Asiakkaidemme osallistumistavat: Omaan hoitoon osallistuminen ja vertaistuki, palaute, asiakasraati, vapaaehtoistoiminta sekä kokemusasiantuntijatoiminta.

Haluamme mahdollistaa asiakkaittemme osallistumisen omaan hoitoonsa, palveluiden kehittämiseen ja palveluiden toteuttamiseen. Osallisuuden toteutumista ohjaa asiakasosallisuusohjelmamme ja sitä seurataan omavalvontasuunnitelmassa. 

Näin voit osallistua omaan hoitoosi 

Asiakkaanamme voit osallistua oman hoitosi suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteuttamiseen omahoidon keinoin. Ymmärrämme, että elät todennäköisesti rankkaa aikaa, mutta olet kuitenkin aina oman tilanteesi paras asiantuntija. Siksi tietämystäsi ja toimintaasi tarvitaan hoidon onnistumisessa.

Ammattilaisemme antavat sinulle tarvitsemasi tiedon ja tuen. Kannustamme sinua keskustelemaan myös vertaistukijoiden kanssa. Osallisuudessa korostamme kolmea kohtaa: myötätuntoinen ja arvostava asenne, tiedon hankinta ja saman kokeneiden kohtaamiset. 




Järjestöjen tuki sairaaloissamme

OLKA on koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa. Toiminta toteutetaan yhteistyössä koordinoivien järjestöjen HyTe ry:n ja Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry:n kanssa. Lue lisää alla olevista linkeistä.






Osallistu palveluidemme kehittämiseen

Asiakkaanamme voit osallistua palveluidemme sekä meillä tehtävän tutkimuksen arviointiin ja kehittämiseen ja toteuttamiseen antamalla palautetta tai toimimalla asiakas- ja tutkimusraadeissa tai kokemusasiantuntijoina. 

Asiakas- ja tutkimusraateihin sekä kokemusasiantuntijaksi on haku kahdesti vuodessa. Lue lisää raatien toiminnasta alla olevista linkeistä.




Tule vapaaehtoiseksi tukemaan asiakkaitamme

Vapaaehtoiset tarjoavat sairaaloissamme asioiville asiakkaille kiireettömiä kohtaamisia. Voit toimia sairaalassamme vapaaehtoisena vertaistukijana, juttukaverina, aula-avustajana, perhekaverina tai saattohoidon tukihenkilönä. 

Vapaaehtoiset työskentelevät sairaaloiden aulatiloissa, OLKA-pisteillä tai osalla osastoja ja yhteispäivystystä. Vapaaehtoisvuorot ovat pääosin arkisin ja painottuvat päiväaikaan. Joitain tehtäviä on mahdollista tehdä iltaisin ja viikonloppuisin. Vapaaehtoisena olet sairaalamme asiakkaiden ja läheisten tukena. 




Yhdistys, tule mukaan tukemaan asiakkaitamme 

Yhdistykset ja sairaalan toimijat ovat tervetulleita kertomaan toiminnastaan ja tarjoamaan vertaistukea OLKA-pisteillemme. 




Palaute

Löysitkö etsimäsi?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi!

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.

Kirjoita tähän verkkosivustoa koskeva palautteesi.

Ethän kirjoita tähän henkilökohtaisia tietojasi. Huomioithan, että emme vastaa tämän lomakkeen kautta jätettyihin palautteisiin. Muuta kuin verkkosivustoa koskevaa palautetta voit antaa palautesivullamme.